Työmuoto


Musiikki


"Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa." (Ps. 98:4).

Musiikki palvelee sanaa ja sakramenteja. Virret ovat runon ja laulun muotoon puettua Jumalan sanaa. Ja rukousten laulaminen jumalanpalveluksissa ikään kuin kohottaa sydämet taivaisiin. Virsien säestäminen uruilla on nuorempi keksintö kuin laulaminen. Mutta urkujen käyttö on jo niin vakiintunut tapa, että oikeastaan vain pitkäperjantaina ja hiljaisena lauantaina urkujen annetaan olla vaiti.

Suomen ev.-lut. kirkon virsikirja uudistettiin vuonna 1987, jonka jälkeen sen eri painoksiin lisättiin uusia jumalanpalvelusten sävelmiä. Tosin "uusi" on tässä yhteydessä hieman harhauttava sana, sillä monet laulut ja virret palasivat lähelle alkuperäistä muotoaan.

Lauletut rukoukset voivat kuulostaa vierailta niiden korvissa, jotka ovat tottuneet rukousten lausumiseen. Koska Martti Luther säilytti vuonna 1526 laatimassaan saksalaisessa messussa sellaiset katolisen kirkon jumalanpalveluksen piirteet, jotka eivät olleet ristiriidassa Raamatun kanssa, rukousten laulaminen jäi tavaksi Saksan evankelisiin seurakuntiin. Lauletut rukoukset hävisivät luterilaisuudesta vasta puhdasoppisuuden aikakaudella 1600-luvulla.

Suomen ev.-lut. kirkon nykyiset virret ja laulut pyrkivät palauttamaan musiikin sille paikalle ja siihen merkitykseen, joka laululla ja soitolla on aina ollut kristittyjen keskuudessa.        -Kirkkoherra Antti Kettunen-



Haluatko tulla mukaan seurakunnan musiikkitoimintaan? Tervetuloa osallistumaan ja rikastuttamaan yhdessä seurakunnan tilaisuuksia musiikilla. Lisätietoa Sallan seurakunnan musiikkitoiminnasta antaa kanttori Katriina Aho puh. 040 481 2411.


Katso myös linkki:

Virsikirja

Katso myös lähiajan tapahtumat:

Kevään 2013 konsertit Sallan kirkossa

Kevään 2013 virsi-illat


Tapahtumat

Henkilöt


Musiikki